Tämän olen kirjoittanut  joulukuussa 2005. Muusana oli insinöörin kuolema- niminen roolihahmo.                        

TALVI

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Talvi tuli tänä vuonna myöhässä. Niin paljon, että punaiset marjat olivat muuttuneet mustiksi ja varikset alkaneet hautoa sappitatteja. Joku vuosi voi käydä niin huonosti, ettei Talvea tule ollenkaan ja jouluna lumen sijasta hohtaa pihalyhdyt.

Joulukuun alussa Talven olisi käytävä lääkärillä jos se olisi vielä myöhässä. Lääkäri  passittaisi sen paikalliseen laboratorioon viemään aamupissanäytteen. Siitä Talvi tietäisi, ettei lunta tule koko jouluna. Talvi itkisi ja ihmiset olisivat kiukkuisia koska kukaan ei halua joulukuussa sadetta. Valkoinen joulu on aina valkoinen joulu. Sitten Talvea rupeaisi harmittamaan omat lupauksensa. Se oli luvannut joillekin ihmisille, että lunta tulee ja pääsee hiihtämään. Kukaan ei pääse hiihtämään eikä pulkkamäkeen eikä laskettelemaan, kukaan ei saa tehdä lumipalloja tai lumiukkoja, lumienkelitkin jäävät tänä vuonna näkemättä eikä kenenkään portilla pala lumilyhty. Kaikki on korvattava metallisilla erivärisillä lyhdyillä.  Talvea vituttaisi ja se haluaisi joltain sanoja tai halauksia jotka auttaisivat. Mutta se olisi yksin. Niin sen ehkä täytyisikin olla, yksin suremassa itse aiheutettuja ongelmiaan. Niin Talvi ajattelisi.

Hormonit tekevät kummallisia asioita. Hormonit laittavat itkemään ilman syytä ja lähtemään huoneesta ovet paukkuen vaikka mitään ei ole tapahtunut. Ne samat hormonit saavat mieleen kehiteltyä olemattomia surullisia asioita, joiden takia ei voi tehdä mitään muuta kuin maata sängyssä sikiöasennossa. Siinä voisi maata kunnes tulee Kevät. Kunnes tulee Kesä.

Tuli joulukuun alku. Tuli lääkärissä käynti. Tuli aamupissanäyte. Nyt Talvi itkee isoja räntäisiä kyyneleitään ja näyttää väsyneeltä. Se syyttää itseään lumettomasta joulusta ja yksinäisyydestä. Se syyttää itseään kaikesta muustakin mikä ei sille kuuluisi: koulukiusaamisesta, nälänhädästä ja orvoista lapsista. Itsesääliin kietoutuminen on niin helppoa kun hormonit ovat sekaisin. Talvi on joskus sellainen, maan ja taivaan välissä kulkija.

Talvi kirjoitti joskus päiväkirjaa. Enää se ei ehdi tai ainakin vakuuttaa niin itselleen. Silloin kun Talvi tajusi, että lunta ei nyt tulisikaan vaikka kohta olisi jo joulukuu tuli muutos. Talvi kirjoitti sivutolkulla ajatuksiaan ja mietti, että ne pitäisi ehkä näyttääkin jollekin. Jollekin jolla oli merkitystä. Ei se sitä kuitenkaan tehnyt. Ei silloin eikä myöhemmin.

Talvi suunnitteli kaiken tarkasti etukäteen, mieti mitä sanoisi kenellekin ja mitä tekisi milloinkin. Talvi halusi hallita kaikkea, pitää ohjakset käsissään vaikka ne välillä karkailivatkin. Se halusi olla spontaani kuin Kesä ja elää hetki kerrallaan ja se halusi olla kuin Syksy, pyyhkiä kaiken pois, kuollettaa. Talvi halusi olla kuin Kevät ja aloittaa kaiken uudestaan, mutta se ei voinut koska oli Talvi. Talven tehtävä on pitää tasapaino maailmassa, antaa muiden levätä ja huolehtia kaikesta silloin kun muut keräävät voimia.

Talvi halusi kertoa miltä tuntuu tai olla tuntematta, se halusi puhua ja olla hiljaa. Mutta koskaan ei tullut tilaisuutta tai rohkeutta ja niin Talvi kirjoitti vain hiljaa omaa päiväkirjaansa. Ei sillä ollut Kesän avointa luonnetta, Kevään iloisuutta tai Syksyn voimaa, se oli vain kalsea Talvi hyvine ja huonoine puolineen. Se ei pyytänyt keneltäkään apua vaan yritti pärjätä yksin omien ongelmiensa kanssa. Niin oli määrätty. Kerran Talvi tapasi Pohjoistuulen, satunnaisen kulkijan vuoden keskellä. Mutta Tuulet ovat tuulia ja menevät omia polkujaan Talven seistessä paikalla tutulla paikallaan lähti Pohjoistuuli lunta odottamatta kohti tuntematonta.  

13. joulukuuta Talvi heräsi aamuyöstä. Oli Lucian päivä. Sen vatsaa pisti kovempaa kuin koskaan. Niin kuin seiväs olisi laitettu ruumiin lävitse.  Siinä Talvi makasi sängyssään pystymättä tekemään mitään, sanomaan mitään. Täristen ja yrittäen hengittää huolimaatta kivusta Talvi käveli kohti ikkunaa. Se tiesi mitä oli tapahtunut. Kello oli viisi viisitoista. Taivas repesi  ja maata kohti leijailivat valtavat lumihiutaleet. Aamulla ihmiset kolasivat pihojaan  ja lapset tekivät ensimmäiset lumienkelinsä. Se tuli sittenkin, valkoinen joulu vaikka oli joulukuun kolmastoista päivä.