Ensinnäkin on muistettava laittaa itselleen ruokatauko. Jos vaikka ei muista laittaa omaan koulun hierontalistaan ruokataukoa niin sitä todennäköisesti ei ole. Eikä ollut. En vain muistanut varata itselleni aikaa ruokataukoa varten, joten en sitä sitten pitänyt. Nälkä oli kamala ja väsytti kun pääsin kotiin.

Koska kavereiden lapsilla on syntymäpäivät. Ihan tuli yöstä taas tämäkin yksi vuotiaan syntymäpäivä. Juurihan se syntyi. Ei siitä voi olla näin kauan. Eli jos E laittaisit sähköpostiin minulle kuopukuksen oikean päivän niin voisin ehkä onnitella...

Että jos tekee liikaa töitä ja opiskelee niin tulee rytmihäiriöitä. Pahoja rytmihäiriöitä.

Jos ei tykkää olla jossain työpaikassa niin pitää vaihtaa työpaikkaa. Ihan turha on olla jossain missä homma vain yksinkertaisesti ei toimi. Voin mennä ylös ja  voin mennä alas, mutta tähän en jää.

Jos on huomenna kaupat kiinni niin on mentävä tänään kauppaan jos haluaa huomenna syödä.

Jos haluaa laihtua niin ei voi syödä suklaata niin paljon kuin aiemmin. Tämä koskee valitettavasti myös pullaa ja jäätelöä.

Kun aloitat yövuoron niin anna niille joilta on lähdetty purkamaan mielialalääkitystä kaikki mahdollinen lääkitys mitä vaan voi antaa. (Kello on nyt neljä ja kaksi on huutanut koko yön... Yksi kaatunut...)

Yritä käyttää alkoholia kohtuudella pikkujouluissa. Jos se ei onnistu niin olet ainakin yrittänyt.

Että olet vanha, kurpahtanut luuseri jos olet pikkujoulujen jälkeen jo kello 23.15 nukkumassa... (No kun väsytti!)