Töissä. Ei ihme, että alkaa hormonimyrsky puhaltaa. Pienetkin asiat alkavat ärsyttää tähän aikaan kuukaudesta. Esimerkiksi sellainen, että kolmelta asukkaalta oli vähennetty rauhoittavia sekä unilääkkeitä. Ja arvatkaa mikä on lopputulos. Ne tasan kolme on nyt koko yön rampannut vessassa, käytävällä ja melunneet. Kello on kohta viisi ja nyt vasta kaksi nukahtivat. Kolmas hilluu vielä huoneessaan. Sitten ihmetellään kun nuokkuvat päivällä ja ovat kärttyisiä.

Sitten ärsyttää se, että minä olen yleensä se joka pitää yhteyttä ystäviinsä/tuttaviinsa. Onko se nyt niin helvetin vaikeaa joskus soittaa? Joskus laittaa sähköpostia? (Tämä siis ei todellakaan koske kaikkia) Nyt loppui. En soita, en ota yhteyttä. Olen kyllästynyt olemaan se joka ylläpitää suhteita. Viime viikonloppuna soittelin muutamalle kaverille joista ei kiireiden vuoksi ole kuulunut mitään. Minulle on sitten tosiaan ihan turha tulla puhumaan kiireestä. Jos minä ehdin tällä aikataululla soittelemaan niin mikseivät muutkin?

Sitten ärsyttää kun vuotaa kuin seula. Istun kohta ämpärin päälle niin ei tarvi juosta vessassa vaihtamassa siteitä koko ajan. Verimäärä vain lisääntyy vanhimmiten vaikka pitäisi vähentyä. Reilua? Ei!

Ärsyttää, että on niin ärsyyntyneenä koko ajan. Ihan pienet ja mitättömät asiat ottavat päähän. Otan herneen nenään kaikesta. Inhottaa oma itsensä. Onneksi tämä loppuu parin päivän päästä.