Kiitos kaikille jotka jaksavat kirjoitella blogeja. Yöllä on mukava lueskella toisen ajatuksista. Nytkin löysin mielenkiintoisen blogin alkoholistin kirjoittamana. Lisäsin sen "luettavia blogeja"-laatikkoon.

Olen joskus miettinyt miksi tähän lukemiseen ja kirjoittamiseen jää niin helposti koukkuun. Selitys on ehkä siinä, että voi anonyymisti kirjoittaa pelkäämättä mitä toiset ajattelevat. Lisäksi aina löytyy niitä joilla on samankaltaisia kokemuksia. Lisäksi nykykulttuurissa hakeudutaan enemmän samankaltaisten seuraan oli kyse sitten keskustanuoret tai masentuneet. Ja sehän on hyvä asia, että on joku joka ymmärtää toisen tilanteen. Itse olen sitä mieltä, että kenenkään on turha puhua masennuksesta tai miltä se tuntuu ennen kuin on itse sen kokenut. Itse kuvittelin vielä muutama vuosi sitten kuinka vaan voisi ottaa niskasta kiinni ja lopettaa ruikuttamisen. Ei se niin ole. Ei vaan pysty kun itkettää ja ahdistaa. Sama se on alkoholistilla. En voi antaa neuvoja kun en ole itse. Voin vain kuunnella. En voi tietää miltä ystävästäni M:sta tuntuu kun hänellä on kehitysvammainen lapsi. En vaan voi koska omat lapseni ovat terveitä. Yritän kyllä kovasti, mutta ei ole sama seurata sivusta kuin elää sitä elämää itse. Joten kiitos jatkossa ihmiset ei "hyviä neuvoja" jotka vain pahentavat tilannetta.

Nyt rupee muuten väsyttään niin paljon, että ei ajatus pysy kasassa. Onneksi on vielä kaksi yövuoroa aikaa bloggailla!