Esikoiseni isä keksi nyt, että hänen lapsensa voisikin muuttaa sinne. Niinpä niin. Kysyin ensimmäisen kerran vuonna 2004, että muuttaako lapsi hänelle vai minun mukana toiselle paikkakunnalle. Ei voinut ottaa lastaan. Mutta nyt.... Silloin oli kuulemma asiat auki. Eikö ne asiat elämässä yleensä ole aina auki? Minulla ainakin. Turha tehdä mitään tarkkoja suunnitelmia minkään asian suhteen kun kaikki yleensä muutuu. Mutta asiaan. Nyt isukki sitten ottaisi lapsensa asumaan. Nyt kun lapsi on sopeutunut uuteen kaupunkiin, uusiin kavereihin, uusiin harrastuksiin. Nyt voisi vaihtaa kaupunkia taas. Hyvä idea. Valitettavasti olen niin paska ex, että kieltäytyin muuttosuunnitelmista. Koen, että lapseni on parempi kanssani uudessa kaupungissa. Varsinkin kun isällään on ollut tapana olla viemättä lasta mihinkään harrastuksiin. Ei vienyt kolmen vuoden aikana kuin kerran judoon, ei kertaakaan miniteatteriin, ei kertaakaan jalkapalloharjoituksiin, ei kertaakaan mihinkään. Ei osallistunut vanhempainiltoihin, ei läksyjen tekoon, ei mihinkään. Ei vastaa puheluihin, viesteihin. Ja nyt hän haluaa huolehtia, kasvattaa lastaan. Tuskin....