Kuvittelin, että tänään ja huomenna olisi vain koulua. Ei siis mitään muuta. Ei yöllä heräämistä kello kolme kun kuopus tulee sängyn viereen kuumeisena. 38.6 astetta lämpöä. Siinä se aamuyö meni... Nukuin puoli seitsemästä seitsemään ja virkeänä kouluun. Välillä soittelin lapselle joka katseli kotona dvd:tä.

-Onko kaikki kunnossa? Söitkö?

Kun kaikki oli kunnossa voi taas jatkaa opiskelua. Ruokiksella katsomaan lasta mikä tarkoitti käytännössä sitä, että en syönyt. Takaisin kouluun ja koulun jälkeen piti hoitaa pankkiasioita. Luojan kiitos on ystäviä, jotka auttavat. Nina kävi hoitamassa sairasta lastani niin, että tuli asiat hoidettua. Kiitos! Illalla sitten hivenen hysteerinen lapsen isä soitteli ja soitteli ja soitteli... Ihan kuin ei olisi siinä kipeässä lapsessa tarpeeksi.

Ensi yönä ei nukuta kun lapsi nukkuu vieressä ja pyörii ja pyörii.. Lauantaina saan sitten seuraavan kerran mahdollisuuden nukkua kunnon yöunet. Mukavaa. Sitten on ihan turha ihmetellä kun olen kärttyinen. Itseasiassa en ole edes kärttyinen vaan niin väsynyt, että itkettää. Ei tässä koti-koulu-työ- rumbassa ole varaa kenenkään sairastaa. Ei ole aikaa! Toivottavasti en itse tule kipeäksi! Luoja! Se vielä tästä puuttuisi! Aamulla oli sellainen tunne kun nyt joku tulisi kertomaan minulle, että tietää millaista on olla yksinhuoltaja (vaikkei olekaan koskaan ollut) niin tappaisin. Varmasti tappaisin. Tätä helvetin paskaa ei kukaan muu kuin itse sen kokenut tietää. Että tsemppiä kaikille yksinhuoltajille! Te olette maailman parhaita!