Että ottaa aivoon. Silloin kun minä olin seitsemän (ja kuusi ja viisi) niin äiti laittoi bussiin ja köröttelin (ja oksentelin) ihan yksin paikasta A paikkaan B. Vaan ei käy nyt. Hysteerinen isä (terkkuja ex:lle) vaatii, että joku olisi viattoman, pikku lapsen seurana pelottavalla bussimatkalla. Eikö se nyt ju...ta pääse ite! Lapsesta olisi jännitävää kulkea yksin, syödä eväitä ja kiusata kanssamatkustajia tuhansilla kysymyksillä. Miksi? Niin miksi? Ja vielä kerran miksi? kysyy lapsi. Eikä kukaan enää jaksa vastata ensimmäisen kymmenen kilometrin jälkeen. Ensimmäisenä hermostuneet jäävät pois Lahdessa vaikka pitäs Kuopioon mennä.

Mutta ei. Lapsi voi saada vaikka trauman. Eipä kukaan silloin seitkytäluvun lopulla kysellyt tuleeko trauma tai traktori. Ei kyselly. Lypättiin vaan lapsi bussiin oksennuspussin kanssa. Eikä tullu traumoja, traktoreita, truumaa, trumpettia eikä muitakaan sairauksia.

Sitten pitäs kirjotella jotain saa....n lappuja muksun kaulaan. Miksi? Kuka muu sen mukulan ottaa? Ja jos ottaa niin palauttaa pian. Kuopuksellani nimittäin on tapana antaa ohjeita kuinka toimia missäkin tilanteessa. Autolla ajossa, kaupassa, fillaroimassa, hississä, ihan kaikessa. Kuka jaksaa kuunnella? En minä ainakaan. Autoonkin laitan sen takapenkille istumaan ja mankan kovalle, ettei kuulu lapsen neuvot.

-Äiti. Muistiko laittaa vilkun päälle?

-Äiti. Varo tota jalankulkijaa. (Joku kävelee 200 metrin päässä.)

- Äiti. Muistitko tankata (Ihan kun joskus oltas jääty tielle!)

- Äiti. Mitä sä teet ruuaksi? Lapsi tarvii lämpösen aterian päivässä. (Lämmitä ite sitä saarioisten maksalaatikkoa pentu!)