Tulin yöksi ystävälleni x-paikkakunnalle. Ja voitteko kuvitella. Hän on nuori (ei siinä sinänsä mitään) joka ei tiedä mikä on blogi. Tunnen valtavaa ylemmyyttä. Hah Hah. Nyt tarvitsee vain poistaa internet asetukset jottei A. löydä tätä mun blogia. Rupee muuten ystävä väheneen kun niitä pilkkaa. Kummallisia noi ystävät.
Siitä tuli mieleen, että sain ihan itse omin pikkureumakätösin laitettua ilmoituksen lapseni fillarista huutonettiin. Siellä se on. Kuva ja kaikki. Kukaan vaan ei sitä halua. En minäkään. Siksi se myynnissä onkin mokoma ruosteläjä.
Jouduin K.lle tekemään oharit. Meidän piti mennä huomenna kuntosalille rääkkään läskejä (siis liikkumaan itse ei huutelemaan ylipainoisille kanssakävijöille), mutta koska vaihdoin extempore paikkakuntaa niin ei vaan voi. Pitänee kehitellä vaihtoehtoinen tapa liikkua. Eli menen shoppaileen lasten kanssa. Kalorit kuluu kun etsii niitä kaupasta. Kuopuksella on tapana piiloutua vaatetankojen alle/väliin/ taakse  ja esikoinen vaan vaihtaa kauppaa jossain vaiheessa ilmoittamatta minulle. Sitten kun yritän soittaa sen puhelimeen niin se on äänettömällä. Itseasiassa sen puhelin on melko usein äänettömällä... Sika pojaks.