Pakkohan musta on pöllö ollut tullut kun olen aina yöllä töissä. Täällä on kyllä aikaa kirjotella ja lukea muiden blogeja. Työkaverit on yrittänyt udella mun blogisivuja. Ei aio kertoa. Enhän mä voi sitten haukkua niitä!!! Sirkka just lähti iltavuorosta ja uteli. Sanon vaan, että onnea etsinnöissä. Puhun nyt siis entisestä työpaikastani, jossa teen nyt sijaisena muutaman vuoron. Oli tosi mukava tulla. Kiitos vaan. Odotin kyllä, että kunniakseni olisi ollut joku mahtava kakku tai muuta juhlistamaan työhön paluutani. Ei ollut mitään! Huomautin kyllä asiasta. Sanoin, että jatkossa ei sitten tarvi odotella jos tarjottavat näin onnettomia. Eilen itkin töissä (K. ei hätää. Ei johtu siitä kun lopetin lääkkeet). Eräs asiakas nähtyäni minut tuli halaamaan ja alkoi itkeä kun oli kaivannut kovasti. Kyseli koska tulen takaisin. Lupasin tulla silloin tällöin poikkeilemaan. Rupesi itkettämään se aito kiintymys mikä tästä ihmisestä huokui. Ehkä olen hoitanut työni hyvin. Eräs toinen asiakas kanssa tuli kyynelsilmin halaamaan kun tulin töihin. Nämä ovat ne hetket joiden takia teen tätä työtä. Vilpitön kiitos. Näiden kyynelsilmien avulla jaksaa hymyillen kuunnella kiukuttelua, olla sopivan osanottava kuunnellessa rutinaa ja siivotessa ulostetta lattialta. Ne kaikki ikävät puolet ikään kuin katoavat kun joku aidosti kiittää tekemästäni työstä.