Katselin eilen kuopuksen kanssa Linnan juhlia. Hän aluksi luuli, että on kyseessä vaalit. Selitin, että Suomi on ollut nyt 90 vuotta itsenäinen valtio. Kuopus halusi kuitenkin äänestää näissä vaaleissa Tarjaa. Sitten hän ihmetteli, miksi presidentin puoliso ei ole Halonen vaan Arajärvi. Yritä siinä nyt sitten selittää...

- Äiti. Kuinka tonne juhliin pääsee? Mikset sä ole siellä?

- Sinne presidentti kutsuu vieraita, jotka ovat tehneet merkittävää työtä Suomessa.

- Niin, mutta miten sinne pääsee.

- Kirjoita vaikka Finlandia palkittu kirja.

-Mikset sä sitten kirjota?

- Yritän koko ajan.

- Niin, mutta koska sä sitten pääset? Ja pääsenkö mä mukana?

-Et, koska ne on vain kutsutuille ja tämän puolisolle.

- Höh. Sun tarvii etsiä sitten itelles poikaystävä. Et sä voi yksin sinne mennä.

- Miksen?

- No kun muutkin menee kaksin.

Ja tästä lähti taas keskustelu miksi äidillä ei ole poikaystävää. Kun iskäkin on naimisissa. Ja kun olisi kiva jos olisi poikaystävä. Se kuulemma vie elokuviin ja peleihin ja muuta. Että täällä olisi sitten yksi poikaystävän paikka auki, joka vie meidät elokuviin ja peleihin ja muuta. Ehdot ovat seuraavat: tänne ei muuteta, täällä ei muutenkaan tarvi majailla, siivoaa jälkensä, on mukava (niin, että lapset ja ystäväni hyväksyvät tämän tyypin), järkevä, luotettava, osaa nauraa itselleen, osaa katsoa asioita muiltakin kuin omalta näkökulmaltaan, ei nipota, ei polta, ei liian laiha eikä liian ylipainoinen, ei alle 180 cm (toinen mitta ei alle 15cm), ei yli 100 kg (ellei pitkä ja paljon lihasmassaa). Tarvii vaan todeta, että nyt lopetan tän listan koska se jatkuisi ja jatkuisi. Kyllä, olen edelleen todella vaativainen. Tosin nämä kaikki vaatimukset saa heittää varmasti sitten romukoriin kun tapaa sen joka kolahtaa. Muutama piirre ihmisessä tarvii kuitenkin olla, että tulen milläänlailla toimeen ja ne ovat: huumorintaju, luotettavuus sekä asioiden tarkastelu ainakin muutamalta näkökulmalta. Piste.