Edelliset seitsemän vuotta elämässäni ovat olleet... sanotaanko vaikka, että haastavia. Viime vuoden viimeisenä viikkona päätin, että seuraava vuosi tuo tullessaan pelkkää hyvää. Ja niinhän se elämä aina menee. Juuri niin kuten itse haluaa. Jep. Jep.

Aloitetaanpa siis ihan vuoden alusta. Kello oli jotain yhden maissa ja minä kökötin palelevana baarijonossa. Fiilikset olivat aivan paskat, koska paras ystäväni oli suuttunut minulle, en ollut nukkunut edellisenä yönä, oli menkat, olin ollut iltavuorossa töissä eikä ollut fiiliksiä juhlia, olin selvinpäin, halusin mennä nukkumaan, mutta ei voinut koska ystävät olisivat loukkaantuneet. Siinä känniääliöiden seassa seistessäni tuli mieleen, että lähetänpä yhdelle tutun tutulle (aivan ihana mies: hyvännäköinen, mukava, älykäs, huomaavainen ja sinkku...) uuden vuoden toivotuksen. Eikä mennyt kuin hetki kun hän soitti ja sovittiin, että nähdään viereissä kuppilassa. Kirmasin kohti juottolaa kevyin askelin. Väsymyskin oli kadonnut jonnekin. Ilmeisesti jäi kököttämään puolestani sinne baarijonoon. Hyvä. Olipa silläkin jotain tekemistä.

No, kuitenkin. Pääasia, että vuosi alkoi hyvin. Ensimmäiset tunnit mukavan miehen seurassa. Juuri silloin, siellä Mister X:n kanssa istuessa tajusin, että tästä vuodesta tulee mahtava. Ei siksi, että edellisten seitsemän paskavuoden jälkeen tulee yksi hyvä vuosi tai siksi, että horoskooppi sanoisi niin. Vaan siksi, että minä juuri silloin päätin, että nyt alkaa mahtavan ihanan hauskan unhoittumaton vuosi. Pakko ruveta oman elämänsä herraksi (Apua! Onko nyt mentävä sukupuolenvaihdosleikkauseen? Voiko olla herra jos on neiti?)

Kaikki siis on kiinni asenteesta. Pakko olla, sillä kyseistä Mister X:ää ei ole näkynyt sen koommin, yksi tuttava teki itsemurhan, ex vainoaa, lapset jatkavat kiukutteluaan, äitini  eroaa (ja perinteiset riitelyt, lakimiehet, osingonjaot ym. joista joudun kuuntelemaan), ystäväni irtisanottiin, sain elämäni ensimmäiset ylinopeussakot, en ole saanut seksiä koko vuonna, en ole saanut vakituista työpaikkaa (vaikken ole oikeastaan hakenut kuin kahta paikkaa), olen lihonut viisi kiloa eivätkä housut mahdu enää päälle. Kaiken huipuksi tein kiireessä pikku-pikku-hutilointi virheen ja asiakas vaihtoi seurakuntaa. Ja ollaan vasta huhtikuussa. Ei ihme, että olen ollut masentunut. Mutta nyt fiilikset ovat hyvät (paitsi tässä seurankunnanvaihtojutussa). Kaiken on siis pakko olla kiinni asenteesta. Nyt päätin, että jokaisesta hetkestä nautitaan. Masentuneena on niin paljon hauskempaa. Niin se vain on.

Eräällä ystävällänikin on keskivaikea masennus. Eräällä toisellakin ystävälläni on keskivaikea masennus. Koska hulluilla on halvat huvit niin perustimme Cipralex-kerhon. (Tiedoksi heille, jotka eivät tiedä niin Cipralex on masennuslääke.) Ja todellakin meillä on paljon hauskempaa kuin ennen! Näin masentuneena voi tarpeen vaatiessa olla surkea, säälittävä ja onneton. Siihen on nyt lupa. Meillä vippaa päässä ja voi irroitella enemmän (ei päitä), saa hullutella (kun on hullu) ja toimia hieman järjettömästi. Kokeilkaa joskus. Olla järjetön. Antaa sen lapsen sisältä tulla pois (ei koske niitä jotka ovat raskaana). Sen lapsen joka katosi kun joutui astumaan aikuisten vakavaan maailmaan. Onko elämä niin vakavaa ettei ehdi nauraa?

Ajattelepa nyt vaikka mitkä olivat ne lapsuuden hetket jotka jäivät muistoihin. Niin. Ne olivat niitä kun tein itselleni nimipäivä kakun. Halusin väliin herneitä. Siitä tuli ihan hyvä. Erilainen, mutta hyvä. Tai se kun (äiti ei sit tarvi tätä lukea) laskin uusilla housuilla perunakuopan katolta pyllymäkeä (oli kesä...). Tai se kun söin salaa enon kanssa joulutortut pakkasesta. Se oli kivaa. Tosin sain yksin syyt niskoilleni. Eno esitti viatonta ja kaikki uskoivat. Hän pisti pienen, viattoman tytön varastamaan joulutorttuja. Niitä sitten syötiin yhdessä vintillä. Trauma. NIIN, ETTÄ VOISIT JO TUNNUSTAA! Aikuset on julmia.... Nim. kaltoin kohdeltu traumatisoitunut