Kuopukseni harjoittelee huomista konservatorion pääsykoetta varten. Kummallakin meni eilen ääni kun harjoittelimme Päivänsädettä ja menninkäistä kolme tuntia. Onneksi naapurissa asuu puolikuuro.. Täytyy kyllä sanoa, että melkoisen lahjakas lapsi. Oppi vuorokaudessa ihan täysin uuden laulun ensimmäisen säkeistön. Tänään opeteltiin toista. Laitoin lapsen harjottelemaan huoneeseensa aamulla tunniksi sanoja. Hyvin se oppii. Me ollaan kohta rikkaita! Kiri Te Kanawa watch out!

Aamu meni muuten lapsen kanssa mukavasti, mutta kun piti viedä pizzalaatikko (Voi ei. Huono äiti syötää lapselleen pizzaa...) roskiin. Ensin kamalat raivarit kun ei  voi laittaa uusia sandaaleja ulos (satoi...). Sitten kun lähdin viemään pyykkejä pyykkitupaan ja jätin lapsen kiukuttemaan niin... Takaisin tullessa ensimmäisen kerroksen tuuletusparvekkeella oli meidän pizzalaatikko ja kolmannessa kerroksessa kiukutteleva lapsi kengät lintassa jalassa. Lähti muuten sit nopeasti arestiin huoneeseensa. Aina sama juttu kun tulee viikonlopun jäljiltä kotiin isältään. Vuorokausi hillitöntä kiukuttelua. Päätin, että jatkossa lapsi menee vähemmän isälleen. Paino oli noussut lapsella puolitoista kiloa tiistaista sunnuntaihin ( Myönnän. Olen puntarinarkomaani.) Ja se on aika paljon seitsemän vuotiaalle. Oli lapsi taas vetänyt sääli-itkuja ja räpytellyt isoja silmiään ja kerjännyt sääliä (ja varmaan karkkia, pullaa, jädee jotain). Näyttelijän lahjoja lapsella ainakin on. Tulee äitiinsä.

Maiseman muutos muuton yhteydessä on ainakin tehnyt lapsille hyvää. He tappelevat noin 80 % vähemmän kuin edellisellä paikkakunnalla. Ajoittaisia leimahduksia kuitenkin on kuten asiaan kuuluu. Kuten nyt. Muksut piirtelevät yhdessä ja kuopus ihastelee itse piirtämäänsä ruusua.
- Kato kun hyvä.
- Tosi ruma, vastaa esikoinen.
- Ei saa haukkua. Se on rumaa, tokaisee kuopus.
- Kaikilla on mielipiteet, sanoi esikoinen.

Niinpä. Mitä siihen sanoa. Minusta olen maailman paras ja ihanin ja taitavin. Muut ajatelkoot mitä haluaa.