Tai pikemminkin yö. Eräs tuntemani henkilö on vongannut ja vongannut blogisivujeni nimeä. Tänään aion ne kertoa.. Onnea!

Saas nähdä soittaako joku taas apua. Lämmitin nimittäin ruokani. Tuli liian kuumaa. Poltin kieleni. Nyt pitäisi olla jotain kylmää. Kylmägeeliä en laita kieleeni. Mutta joku jäämurska drinksu voisi olla hyvä. Harmi kun täällä ei ole lääkekaapissa kuin asiakkaiden konjakkia. Ja konjakkiahan minä en suuhuni laita. Joku raja juopollakin.

Huomenna alkaa vihdoinkin ne koulut. Aaltoja, aaltoja. Mukavaa taas ruveta tarkistelemaan lasten läksyjä, vahtimaan kokeeseen lukua. Kyllä siinä taas mieli rentoutuu. Perkele!

Kerroinko jo, että kuopuksen isä sai ylennyksen. Loistavaa. Kohta alkavatkin taas harrastukset, jotka ei maksa juuri mitään. Tarvii nyhtää siltä kaikki ylimääränen. Ellei hänen viehättävä (hivenen mielenhäiriöinen?) vaimonsa jo sitä tee. Ai, niin mutta tekeekin... Ja toinen on niin tyhmä, että elättää tätä. Mutta jokainen tekee omat valintansa (vai virheet?) itse...

No, nyt joku soittaa. Juuri kun ruoka jäähty sopivaksi! Ihme ja yllätys...

Tähän lisään vielä jatkoa Kassi-Alman kommentin inspiroimana. Tyytyväinen olen, että kuopuksen isä tosiaankin maksaa lapselleen mitä vain pystyy (eli mitä siltä kahjo-vaimolta jää). Mutta esikoisen isä... Ei jumanperkele. Jäi tilin jälkeen rahaa 150 euroa monta monta vuotta eikä se saatanan paska ostanut lapselleen mitään. Ei maksanut harrastusta, vaatteita, suksia, luistimia. Aina kun pyysin jotain pojalle (siis tosiaan vain pojalle) oli vastaus, että sitä varten saat elatusmaksun. Se makso minimimaksua!!!! Eli 118 euroa kuussa kun pelkkä hoitomaksu oli 160 euroa... Ihme, että masennus iski. Syötiin puuroa kaiket viikon kun rahaa ei ollut. Leivoin ite sämpylätkin kun piti valita ostaako maitoa vai leipää. Tätä kesti kolme vuotta. Kaikki rahat meni eikä ollut varaa viedä lomallaan lapsia mihinkään. Ei päästy huvipuistoihin, ei elokuviin, ei laivamatkoille. Kyllä tiukkaa teki... Että kiitos niistä vuosista. Ikinä en unohda mitä olet lapsellesi tehnyt. Pahin esimerkki oli kun poika oli 4 ja tuli illalla kipeäksi. Kuume ja korvatulehdus. Oli rahaa 20 euroa. Pyysin, että isä veisi pojan päivystykseen. Ei vienyt kun kello oli jo 21 ja piti mennä nukkumaan. Laskin, että saan lääkkeet juuri ja juuri jos menemme bussilla. Menimme kipeän pojan kanssa busillä lääkäriin ja käytiin apteekista ostamassa läääke. Rahat meni siihen. Käveltiin 5 kilometriä kotiin kun ei ollut enää rahaa. Kannoin lasta suurimman osan tästä matkasta ja voitte vaan kuvitella kuinka puhki olin. Että en todellakaan unohda! Toivottavasti sai nukuttua yönsä hyvin. Lisäksi olen joutunut olemaaan muutaman viikonlopun palkattomalla kun lapsi ollut kipeä. Syy: yhteishuoltajuus ja isällä päivätyö. Työnantajan ei ole pakko maksaa koska yhteishuoltajuus. Silloin pääsi itku... Ja tätäkään en unohda... Ei jäänyt sitten sinä kuukautena yhtään rahaa käteen laskujen jälkeen. Tai jätin laskuja maksamatta niin sai ruokaa ostettua. Onneksi kaikki on takanapäin. Ihmettelen vain joskus miten sitä sai pidettyä päänsä kasassa.