Sinne meni. Lapseni. Muutti isälleen tänään. Tavaraa oli melkoisen paljon kun isänsä haki. Näin muuten kyseisen herran ensimmäisen kerran puoleentoista vuoteen. Enpä ole kaipaillut. Tuli vaimonsa autolla. Kolmisen vuotta vanhalla tila-autolla. Mihinköhän oli jättänyt uuden Hondan citymaasturin? Että on mukavaa kun on varaa ostaa kaksi uutta autoa muutaman vuoden sisään. Nim. katkerako?

K. tuli käymään ja tuomaan lohdutusmuutto muffinssit. Ensimmäisenä kysyin:

-Kuuletko?

- Juu. Ei kuulu mitään.

- Ihanaa!

Hiljasta on. Ei esiteini raivoa ja uhkaile ja kitise jostain vesimeloonista. Onnea uuteen kotiin. Saa nähdä koska tulee arki. Veikkaan että jouluun mennessä viimestään. Äitipuolelle tulee alle viikossa kun ihmettelee mihin katoaa KAIKKI ruoka jääkaapista ja pakastimesta ja miksi koti on KOKO AJAN kuin pommin jäljiltä. No... se vaan on elämää... Sitä se on ollut minullakin.

Sossusta soittivat tänään. Eivätkä tule edes käymään. Olin tosi pettynyt. Kerroin kantani viime viikon kantelusta. Sen olivat tehneet sitten sekä isä (ja tätä en tule unohtamaan...) sekä poika. Poika pääsi tavoitteeseensa eli asumaan isälleen. Sitä tiettyä pleikkaripeliä en ostanut. Isän motiiveja voin vain arvailla, mutta eiköhän se 10 vuoden katkeruus ole jotain suuntaa antavaa?

Toivottavasti lapsellani lähtee nyt menemää kivasti siellä uudessa koulussa. Ja muutenkin. Saa nähdä koska iskee "tyhjän pesän" kriisi. Varmasti tulee tulemaan outoa kun esikoinen on 12 vuotta vieressä roikkunut ja nyt sitä ei enää näekään (eikä varsinkaan kuule!) ihan joka päivä. Roinaa meni siis pojan mukana aika määrä. Yritti pentu viedä mukanaa myös television ja pleikkarin. Lisäksi löysin kassista kaikki omat DVD:nikin...

Kuopus yritti samantien käyttää tilaisuutta hyväkseen. Nimittäin sitä, että veli muuttaa.

- Äiti. Nyt mä olen ihan yksin. Ei ole enää ketään mun kaa täällä. Ostetaanko mulle joku lemmikki niin ei ole niin paha mieli.

Hah hah. Ei irtoa. Loistava veto ja aivan oikeassa kohdassa. Draamantajua lapsella on. Draamalapselle avattiin oma blogi (en kerro osoitetta tässä). Sieltä isä voi lukea mitä päivään kuuluu. Ei tarvi soitella joka helvetin tunti mulle. Eikä sillä ole edes mitään asiaa. Eilen siltä toopelta tuli kiukkuisia viestejä kun en anna lapseni puhua isänsä kanssa puhelimessa. Just joo. Totuus oli taas se, että kuopus löi kaksi kertaa isälleen luurin korvaan kun ei jaksanut kuunnella sitä. Niinpä. No kuitenkin isänsä laittoi viestin, että hän ei ole niin nykyaikainen, että pitäisi yhteyttä vain blogin välityksellä joten aikoo soittaa jatkossakin joka päivä. Ihan tosi? Mihin? Lapsi ei vastaa kun otan puhelimen pois aina kun ollaan yhdessä kotona. Ja itselläni on puhelin äänettömällä kun en jaksa aina vastailla. Niin, että soittele vaan. Aiemmin hän on soitellut esikoisen puhelimeen heti kun en vastaa. Nyt ei voi enää. Tai voi, mutta esikoinen ja kuopus asuvat nyt eri kaupungeissa...

Meille tuli nyt perherauha, jota ei kukaan riko. Ja se joka yrittää niin ei tarvi enää soitella. Olen niin kyllästynyt kun kaikki mahdolliset tahot puuttuvat meidän perheen asioihin. Loppuu nyt. Ehkä onkin jo aika suoda kotirauha mihin eivät kaiken maailman kotkottajat puutu.