Menin nukkumaan puolen yön aikaan ja heräsin kello 5.15. Ilman mitään herätystä siis. Näitä unihäiriöitä olenkin jo odottanut. Voi per..een perk..le!

Toisaalta kiva herätä näin aikaisin niin ehtii tehdä kaikenlaista. Kuten siivoamaan ja huomaamaan, että housut salille ovat pyykkikorissa. Pesin ne niin iltapäivällä pääsee salille. Lisäksi huomasin, että tarvitsee käydä ostamassa lisää ohuita kansioita. Koulupaperit ovat ympäri pöytiä. Menen ruokiksella ostamaan. Kansioita, en pöytiä.

Tekisi mieli ruveta oikein oikein siivoamaan ja siirtelemään huonekaluja, mutta ei varmaan ihan viisasta tähän aikaan aamusta. Naapurit voisivat tykätä. Pakko tyytyä ns. hiljaiseen siivoukseen. Toisaalta viime viikon Greyn anatomia on katsomatta. Juu. Hyvästi siivous.