Höpö höpö. Se vaan ei pidä paikkansa. Minä ainakin olen korvaamaton. Sen taas huomasi eilen. Työpaikkani pomopomo huomasi, että ei ole tehnyt kanssani työsopimusta kuin vuoden loppuun. Oho... kuvitteliko, että jatkan. Ei kannata ottaa minua kovin itsestään selvyytenä. Pomopomon lisäksi pomo kuvitteli, että jatkan. Kun hänelle sanoin, että suunnitelmissa oli kyllä aivan muuta niin ilme oli kuin olisin vetänyt märällä pyyhkeellä päin naamaa. Ja täysillä. Sanoin, että harkitsen voinko E H K Ä  tehdä vielä osan tammikuuta. Ilmoitan ensi viikolla. Pomopomolle tein pitkän listan millä ehdoilla jatkan toukokuun loppuun. Ei siinä ollut mitään mikä oikeasti vaatisi työnantajalta uhrauksia vaan ihan käytännössä toimivia asioita kuten se, että saisin kuukaudessa muutaman päivän palkatonta koulun vuoksi. Tai vaihtoehtoisesti tulisin joinain päivinä iltavuoroon pari tuntia myöhemmin ja aamuvuorosta lähtisin pari tuntia aiemmin. Ja palkasta nämä tunnit sitten pois. Kyse olisi noin 8-9 tunnista kolmen viikon aikana. Työyhteisö ei tästä kärsisi koska se aika minkä olisin poissa ei ole työnpuolesta kiireistä aikaa. Silloin ollaa ruokatunnilla/ raportilla/ kahvitauolla/kahvitetaan asukkaita. Yhden (tai edes kahden) työntekijän poissaoloa ei huomaa. Lisäksi haluan tehdä 6 yövuoroa kolmessa viikossa ilman, että sairaanhoitajat siitä kitisevät joka viikko. Tämänkin laitoin pomopomolle. Olen (miltei) aina ollut hyvinkin joustava ja nyt vaadin työnantajapuolta myös joustoa. Hui kamalaa millainen työntekijä...

Olenko muuten paha ihminen kun nyt oikeastaan toivon, etten saa sitä työpaikkaa mihin olin haastattelussa? Vaikkakin paikkana vaikutti viihtyisältä ja positiivista oli se, että haastattelussa oli pomon lisäksi kaksi työntekijää. Se kuvaa jo sitä, että työntekijän mielipide tosissaan otetaan huomioon.