Tajusin just, että tänä vuonna ei ole meikäläistä kosittu vielä kertaakaan. Viime vuoden saldo oli kaksi kertaa (ja vielä eri ihmiset) ja tähän mennessäkin jo ensimmäinen kosinta oli suoritettu. Se oli järkyttävää. Onneksi kosija ei nähnyt ilmettäni. Meinasin paniikissa juosta ovesta pihalle. Ensimmäinen ajatus oli, että karkuun ja kovaa. Otin sen sitten herjana ja jätkä kai sit vähän otti nokkiinsa. Ei o näkyny... Toinen tapahtu syksyllä. Onneksi olin jo kokenut kieltäytyjä niin osasi suhtautua asiaan kaikella vakavuudella. Nauroin siis päin naamaa ja sanoin, että kuka hullu sun kanssa naimisiin menis. Lisäsin, että sit jos niin avioehto. Jäi juttu sitten sille asteelle.

Tänä vuonna ei olekaan kosittu. On tässä aikaa vielä tätä vuotta. En aio siis missään nimessä suostua vaikka Johnny Depp tulis, mutta onhan se imartelevaa, että joku haluaisi olla sidoksissa meikäläiseen loppuelämänsä. (It`s a LONG, LONG life...) Miksi ihmeessä kahden lapsen yksinhuoltaja ottaisi vaivoikseen jonkun äijän? Ei tule kuuloonkaan! Tästä tuli mieleen yksi toinen juttu..

Eräs ystäväni T. aina sanoo, että hulluja me naiset ollaan kun istutaan pankin päällä. Aina annetaan ilmaiseksi. No tästä tuli mieleen. Olipa kerran yksi ilta.... Jaha jatketaan myöhemmin tarttee mennä tekeen töitä.