Osui ja upposi. Kerrankin sain jokun ärtymään ja kommentoimaan.

Kaikki hoitajat ovat ylityöllistettyjä. Kaikki tekevät liikaa töitä koska ei ole sijaisia jotka tekisivät ne työt jotka jäävät lomalle lähtijöiltä tai sairaslomien alta. Sijaisia ei ole. Niitä vain ei ole. Itse rakastan työtäni ja sen tietävät kaikki. Ikinä en ole kohdellut asiakasta tai omaista huonosti vaikka olen millaista saanut päälleni. Koskaan. Kohtelen aina asiakasta ihmisenä. Kohtelen aina asiakasta niin kuin haluaisin kohdeltavan itseäni vastaavassa tilanteessa. Koskaan en ole saanut 16 vuoden urani aikana negatiivista kommenttia työstäni. En koskaan. Kuinka moni pääsee samaan? Mielipide eroja on aina ja ne ratkaistaan yhdessä miettimällä asukkaan parasta.

Tiedoksi sinä nimetön joka kommentoit blogiini, että istuin harhaisen huutavan vanhuksen vieressä kolme tuntia ja pidin kädestä. Silitin hiuksia ja hoin kuinka kaikki on kunnossa. Kaikkea ei todellakaan pidä ottaa kirjaimellisesti. Kaikki jotka ovat tehneet kanssani töitä tietävät että en koskaan jättäisi asiakasta vaille hoitoa. Minä olen se joka ensimmäisenä menee kun joku tarvii apua. Minä hymyilen aina töissä vaikka kuinka vituttaisi. Minä olen se joka hymyssä suin selittää paskamaiselle omaiselle joka käy kerran vuodessa katsomassa äitiään ja haukkumassa hoitohenkilökunnan mitä äidille oikein kuuluu vaikkei omaista kiinnosta. Minä olen se joka AINA miettii mikä on asukkaan parhaaksi, ei millätavoin voin työtäni helpottaa. Minä syön ruokani useimmiten kylmänä koska joku tarvii juuri apua kun olen saanut ruuan eteeni. Tätä on hoitajan arki. Sitä eivät vain ne ihmiset tajua jotka eivät ole koskaan hoitotyössä olleet. Heillä tuntuu olevan varaa parjata ja arvostella. Minä todellakin joskus vihaan työtäni koska rakastan sitä niin paljon, etten voi vain olla välittämättä.

Mutta ei tästä sen enempää koska alkaa vain vituttaa selittää asioita ihmisille jotka eivät asioista tiedä. En minäkään mene neuvomaan metsuria.