Olen ollut virallisesti tämän viikon työttömänä. Aivan ihanaa. En siis ottanut töitä tälle viikolle kun viime vuonna kesäkuussa olen viimeksi pitänyt kaksi viikkoa kesälomaa. Ei vaan enää jaksa. Tänäänkin oli aivan ihana ilma ja lähdin intoa puhkuen salille treenaamaan kello 12. Mutta.. Kesällä aukeaakin vasta kello 15. Eihän siinä muuta vaihtoehtoa ollut kuin keittää kotona kahvit termariin ja lähteä läheiselle viheriölle piknikille. Viime viikonloppuna oli lasten kanssa vapaan kunniaksi särkänniemessä. Yritin niin olla nuori, mutta kun ei ole niin ei ole. Ensimmäisenä juoksin ostamaan vohvelia hillolla ja kermavaahdolla. Kun sain sen syötyä keksin kuningasajatuksen lähteä vuoristorataan... Ensimmäisessä nousussa huusin täysillä apua. Edessä olevat nuoret kääntyivät katsomaan ja nauroivat. Kysyin koska tämä loppuu. Sinnikkäästi usean pelonvaltaisen karjaisu-kirkaisun saattelemana selvisin kuitenkin maalilin asti. Kun vaunu pysähtyi en meinannut päästä ylös. Järjettömän matalat penkit!! Siinä sitten puhisin noustessani ja pitelin selkääni. Se niksahti jotenkin kun vaunu lähti liikkeelle. Vaarallista! Pitäisi lailla kieltää moiset vuoristoradat (tai laittaa vain alle 30-vuotiaille?). Koska ei tyhmä kerrasta opi menin kuopuksen kanssa uuteen laitteeseen jossa kieppuu ja nousee jalat maanpinnan yläpuolelle. Huusin sielläkin apua ja yritin tarrata lastani kädestä. Keinun hoitaja kuulutti samantien ettei saa tarttua toisiin. MUTTA KUN PELOTTI! 7-vuotias sanoi, että äiti kohta tää loppuu. Pidin silmiäni kiinni koko ajan. Samoin tein kummitusjunassa. Lisäksi kun tulee se kamala pimeä kohta niin kumarruin (katosta tulee jotain naruja, jotka koskee naamaa). Vekkulaan (vai mikä sen nimi nyt on) mennessä meinasin kaatua kun heti alussa on lattia joka liikkuu. En vain ole tottunut kulkemaan liikkuvalla maaperällä... Labyrintissä on muuten (ihan vain varoituksensanana) tosi läpinäkyvät pleksiseinät. Kävelin päiten ja löin nenäni. Onneksi ei tullut verta.
Muualle en enää uskaltanut mennä.

Olin tänään ideaparkissa. Huonekalu osastolla oli kiljuva, ripeästi liikkuva lapsi (jolla jostain sohvasta irtivetäisty muovinen hintalappu) jonka perässä isänsäs juoksi. Ei uskoisi, että niin pieni pääsee niin ketterästi kiipeämään sohvien ylitse. Isän meno olikin hieman jähmeämpää. Luoja, että nautin niin täysillä sterilisaatiostani!