Ystäväni Nina, joka vihdoinkin pääsi tietokone aikaan (Jihuu.. Otetaan sille..) pääsi lukemaan blogiani. Ensinnäkin tuli ihan kamala paniikki, että mitä olen hänestä kirjoittanut (kun se hönö ei ole tähän mennessä niitä lukenut... ), mutta en kai mitään totuutta pahempaa... Rakastan, rakastan!

Yksi päivä mietittiin ystäväni kanssa, että joka kerta kun me porukalla kokoonnutaan niin puhutaan ihan samat jutut ja nauretaan vielä niille aina yhtä paljon. Yksi vakioaiheista on Nina ja eksyminen. Tarina menee näin (en ole varma olenko jo kertonut, mutta kerron uudestaan) Olin yövuorossa (tämä tapahtui 8 vuotta sitten) eikä ollut tietenkään kännykkää mukana. No, Nina oli lähtenyt ensimmäistä kertaa viihteelle (tai nollaamaan kuten hänen tapauksessaan on kyse) lapsen syntymän jälkeen. Kävi sitten niin, että reppana ei osannut kotiin kun oli niin päissään. Soitti ekaksi minulle ja kun ei saanut minua kiinni soitti silloin kanssani asuvalle Vouholle. Vouho soitti minulle töihin, että nyt on jotain tapahtunut Nina soittaa ja itkee. No minä paniikissa töissä, että mikä hel..ä on tapahtunut. Päässä pyöri kaikki mahdollinen ryöstöstä raiskaukseen. Aamulla pitkän ja piinaavan yön jälkeen selvisi, että... Nina oli (tietenkin...) soitellut KAIKKI ystävät läpi yrittääkseen selvittää missä on. Onneksi M oli saanut selville Ninan olinpaikan ja haki tämän kotiinsa nukkumaan. Ei tässä vielä mitään, mutta kun nainen oli niin pää jäässä, että oli noin 300m:n päässä M:n kodista. Eikä tässä vielä kaikki, mutta kun Nina oli ikänsä asunut niillä seuduilla! Ja kävellyt joka päivä sen pankkiautomaatin ohitse, josta M hänet löysi...

Hah hah. Aina jaksaa naurattaa...